Tapaus 6 – Purku

Tänään oppimistavoitteiden purussa kaikki jakoivat lisääntynyttä tietoaan rekursiosta. Aluksi kuulimme muistin virkistämiseksi jo osaksi tuttua asiaa siitä, miten rekursio toteutuu Javassa. Esille tuli niin välittömästi kuin epäsuorastikin rekursiivisia metodeja, pinomuistin käsitettä ja StackOverFlowErroria.

Tämän jälkeen Emmi selosti viriketehtävä ykkösen (eli arkku, jonka sisälle laitetaan arkku, jonka sisälle laitetaan arkku jnejne………) ongelmista. Emmi sai taululle aikaan hämmentävän piirroksen arkkujen sisäkkäisyydestä, mikä kyllä vakuutti meidät kaikki siitä, että tehtävä on vähintäänkin erittäin outo ja kaikkea muuta kuin toimiva. Nyt me kaikki siis ainakin muistamme, ettei arkkua voi laittaa itsensä sisään tai ettei suurta arkkua voi laittaa pienen arkun sisään. Makes sense?

Seuraavaksi rekursiota alettiin käydä läpi matemaattisesta näkökulmasta: Aluksi Pauli kertoi rekursion soveltamisesta kertoman, Fibonaccin lukujen ja induktion yhteydessä, jonka jälkeen Justus syventyi Fibonaccin lukujen rekursiivisiin ominaisuuksiin. Myös Kaisan oppimistavoite oli matemaattinen: viriketehtävä kolmosen mysteerimetodi nimittäin paljastui kertoman laskumetodiksi.

Matemaattisen osuuden jälkeen Annukka otti tussitaulun haltuun ja opetti meille muille syvyyshaun periaatetta. Huomasimme, että syvyyshaku muistuttaa hyvin paljon Tremaux’n algoritmia, joka tuli meille kaikille todella tutuksi robottimme koodauksen yhteydessä. Esille heräsi myös kysymys siitä, olisimmeko me voineet hyödyntää syvyyshakua robotissamme ja mahdollisesti yksinkertaistaa sillä koodiamme? Turhapa sitä on kuitenkaan enää miettiä, onhan rakas robomme jo valmis ja onnellisesti palautettuna Rubyriciin.

Sitten oli aika taas palata matemaattisen rekursion ja kertoman pariin. Aarne esitteli koodiaan, joka laskee kertoman annetulle luvulle. Koodi oli hienosti toteutettu – harmi vain, että suurempien lukujen kohdalla saatu lopputulos ei enää mahtunut int-tyyppiseen muuttujaan, mutta minkäs teet. Lopuksi Miikka kertoi vielä rekursioon liittyvistä uhkakuvista ja Vesa esitteli ratkaisuaan viriketehtävä nelosen Carcassonen kaupungit – ongelmaan.

Rennon ja rutiininomaisen purun lopuksi fiilistelimme vielä vähän pitkän ja puuduttavan tenttiviikon keskiviikon tuotosta eli valmista robottiamme. Huomenna sitten nähdään miten robomme pärjää tositoimissa, JAIKS!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s