Teoria 3 – Poikkeukset

Kolmannen teoriatehtävän aiheena olivat Javan poikkeukset eli exceptionit. Aihe oli ainakin minulle todella vieras, joten aluksi kauhistelin sitä, mitä osaan tehtävään ylipäätään kirjoittaa. Olin minä muutaman raivostuttavan kerran koodia ajaessani törmännyt Eclipsen konsoliin tulostuviin punaisiin Exception-herjauksiin, mutta en todellakaan ennen tämän teoriatehtävän tekoa syvällisesti ymmärtänyt mitä ne oikeasti tarkoittavat. Lisäksi palautusviikko oli hieman kiireinen: tiistaina oli matikan välikoe ja keskiviikkona Unskin pitkä, joten ajankäyttö oli suunniteltava tarkasti, jotta teoriatehtävä ehtisi ajoissa Rubyriciin.

Tätä teoriatehtävää tehdessä ainakin minun kohdallani alkutyö oli suurin ja aikaa vievin osa. Ensin oli otettava syvällisesti selvää mitä nämä kaikki poikkeukset tarkoittavat, ennen kuin pystyi aloittamaan itse tehtävän tekemisen. Itse päädyin tekemään tehtävästä käsitekartan, sillä olen kokenut käsitekarttojen teon minulle opettavaisemmaksi kuin esseen kirjoittamisen. Käsitekartassa on se hyvä puoli, että sitä kirjoittaessa on pakko miettiä erittäin tarkkaan kaikki tehtävään liittyvät käsitteet, jotta niistä voi vetää kunnollisia johtopäätöksiä ja suhdeviittauksia. Käsitekarttaan on myös helppo myöhemmin palata, jos haluaa tarkistaa jonkin yksityiskohdan – esseestä tämän tiedon etsiminen on hitaampaa ja vaivalloisempaa.

Tehtävää tehdessä minulle ehkä vaikein asia oli ymmärtää, miten omia poikkeuksia tehdään, käytetään ja mikä niiden idea ylipäätään on. Tarpeeksi monta kertaa, kun asiaa käsittelevän kappaleen kalakirjasta luki ja tutustui netistä löytyvään materiaaliin, asia alkoi selvitä. Seuraava ongelma kuitenkin oli, miten tämän kaiken saisi kirjoitettua fiksusti tiivistettynä käsitekarttaan…

Kaiken kaikkiaan tehtävän tekeminen oli todella hyödyllistä (ainakin näin jälkikäteen ajateltuna, kun asiaa on pitänyt soveltaa ohjelmointikierroksella). Sen tekeminen oli vaativaa ja vei paljon aikaa, mutta kun lopputuloksen oli saanut palautettua, oli ihana tunne. Seuraava viikko oli nimittäin tentti- eli lomaviikko, eikä sen viikon lauantaina ollut mitään deadlinea!

Pakko tähän loppuu vielä liittää kuva Janne Käen luentokalvosta, joka inspiroi ja sai minut oikeasti ymmärtämään mikä NullPointerException on🙂

2 thoughts on “Teoria 3 – Poikkeukset

  1. Oon ihan samoilla linjoilla noiden käsitekarttojen ja esseiden kanssa. Esseeseen voi aika hyvin kirjotella kaikesta mistä ei ole ihan perillä, mutta kun käsitekarttaan laittaa käsitteitä, on niiden suhteet toisiin käsitteisiin pakko tietää. Jos ei tiedä mihin jonkun tärkeän käsitteen voisi liittää, niin siitä on pakko ottaa enemmän selvää, jotta sen saisi käsitekarttaan ängettyä. Essee olis siinä mielessä helpompi, että sen saa aika helposti täyteen, käsitekarttaan ei voi heitellä mitään irrallisia käsitteitä tai ajatuksia. Joiltain osin haastavampi tapa, mutta on niitä palluroita ja viivoja vaan kuitenkin aika kiva vedellä😀

  2. Assarin mielestä poikkeuksista tekemäni essee sopisi loistavasti jopa opiskelumateriaaliksi, joten tästäpä vain tiirailemaan, mikäli poikkeukset tuntuvat edelleen joltain käsittämättömältä huuhaalta🙂 Jossain vaiheessa esseestä kuitenkin tipahti pois sivunumerot kalakirjaan viittaavien pätkien yhteydestä, älkää niistä liikaa välittäkö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s