No johan oli setti.

Se on siinä. Phuksisyksyn koettelemus on viimein ohi, Studio 1 -kurssin viimeisinkin deadline saapuu nyt keskiyöllä ja paniikkiperjantait ovat takanapäin. Rankkaa tämä on ollut mutta palkitsevaa. En olisi ikinä uskonut kaikista kurssin aloittaneista että lopussa itse kukin osaisi koodata oman pelin/projektin!

Itselläni on luultavasti ollut suhteellisesti helpompaa kuin monilla muilla kurssitovereillani, lähinnä siitä syystä että takanani on ohjelmoinnissa jo viisi vuotta harrastelijataustaa. En kuitenkaan voi sanoa päässeeni vähällä, tai yrittäneeni vain luikahtaa vähin äänin ohi aikarajoista. Otin tavoitteekseni saada ohjelmointikierroksien koodit omalta osaltani valmiiksi ennen viimeisen viikon paniikkikoodailuja, ja hyvästä syystä.

Halusin auttaa.

Halusin auttaa muita, kun assarit eivät kerenneetkään kaikkien luoksi. Halusin saada muutkin ymmärtämään että koodaaminen on pohjimmiltaan mukavaa. Halusin jakaa taitojani, olla reilu ja parantaa infophuksien yleistä mielenterveyttä. Halusin olla epäitsekäs.

Sainkin tavoitteeni pidettyä hyvin yllä ensimmäisten kolmen koodauskierroksen aikana. Vaikka hifistelinkin omaa eeppisteä taisteluani ykköskierroksella, säädin automaattisen täytön kakkoskierroksen karttagenerointiin ja tein kolmannen kierroksen seikkailupelistä interaktiivisen, jäi minulla aikaa muiden auttamiseen ja kysymyksiin vastailuihin. Neljännen kierroksen aikana en varautunut tulevaan Infoähkyyn tarpeeksi ajoissa, joten oikeasti tehtävänannossa määritelty interaktiivinen peli tuli raapaistua toimintaan kiireessä. Pelistä jäi puuttumaan muutama ominaisuus, jotka assari poimikin sieltä mukavasti TODO-kommenttien joukosta.

Viides kierros oli puolestaan sen verran jännä ja mielenkiintoinen, että uppouduin siihen tosissani. Kyseessä oli vanhan kunnon miinaharavan koodaaminen. Kunnon nörttinä olen aikaani saanut tuhlattua Windowsin mukana tulleen Miinaharavan hakkaamiseen ja saavuttanut mukavia tuloksiakin. Halusinkin todella saada aikaiseksi pelin, josta löytyisi normaalin toiminnallisuuden lisäksi muutakin hienoa settiä: Vaikeusasteet, ennätyslistat ja mahdollisesti jopa nettipistelistan.

Aikaa ei sitten lopulta ollutkaan tälle kierrokselle niin paljoa, että kaikkea olisin saanut tehtyä. Swingin epäloogisuus ja oudot, kovakoodatut ominaisuudet (kuten se, ettei JButtonin taustaväriä saa muutettua, kun hiiri on sen päällä!) tuottivat suurta päänvaivaa. Aikani taisteltuani sain kuitenkin aikaiseksi varsin pelattavan pelin, jota jaksoin vielä myöhemminkin jatkokehitellä. Mutta eihän projekti olisi mikään, jos siinä ei jotain jännää bugia olisi!

Miinapeli à la Vesa

Ohjelmointikierrosten lisäksi tähän kaikkeen kuului myös teoriatehtävien tekemistä. Opin niidenkin yhteydessä jälleen itsestäni jotain uutta – käsitekartat eivät vain suju. Tietorakenteista ja Swingistä tekemäni käsitekartat eivät loistaneet muuten täydet pisteet saaneiden kolmen esseen joukossa. Teoriatehtävistä paras oli ehdottomasti poikkeukset ja väkersinkin niistä mukavan esseen. Jaoin kirjoitelmani myös muille studio-ykkösläisille ja sain siitä kiitollista palautetta. Lämmitti todella paljon mieltäni kuulla, että siitä oli ollut apua tenttiin lukemisessa.

Kaikkien OngelmaLähtöinen Oppiminen -sessioiden ja teoria- sekä ohjelmointikierrosten jälkeen oli edessä vielä oman projektin vääntäminen. Vanhemmat infolaiset olivat pelotelleet meitä raukkoja phukseja sillä, että se syö koko joululoman. Ihan näin ei kuitenkaan käynyt, vaan elämäni lakkasi pyörimästä vasta uuden vuoden tienoilla. Jokaisen päivän sisältö oli projektin deadlineen mennessä sama: Herää, koodaa, syö, koodaa, hajoa, koodaa, nuku. Asetelmaa ei auttanut se, että olin asettanut projektilleni riman korkealle.

Projektini ajatuksena oli nimittäin tehdä peli, jossa pelaaja-palloa vedetään kuminauhalla ja paukautetaan liikkeelle. Pallon pitää pomppia seinien kautta paikasta A paikkaan B, mahdollisesti käyden siinä välillä turva-alueilla. Painovoimakin pelissä oli, ja viimeisessä kentässä sen suunta piti jopa vaihtaa osumalla erikoisalueisiin. Fysiikan mallinnuksen saaminen täydellisyyteen raastoi hermoja, mutta sain kuitenkin aikaiseksi jotain, mistä voin olla tyytyväinen ja ylpeä. Pikku bugi siihen lopulta vielä jäi, mutta mitäs moisista. Projektiani pääsee pelaamaan myös suoraan Java Web Startin avulla seuraavasta linkistä: Rubber Band Ball.

Olkoon pelini sympaattinen pallura henkisesti mukananne, kun kevät viimein koittaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s