STJ0

Studio1 TJ0! Elämäni tähän asti pisin syksy on takana, niin hyvässä kuin pahassa. Studio1:n laajuus tuli yllätyksenä ja työmäärä oli uuvuttava. Viikot jakautuivat teorianpalautusviikkoihin ja koodinpalautusviikkoihin vuorotellen. Siinä välissä otettiin kerran jos toisen häppää uusien opiskelukavereiden kanssa. Välillä vähän matikkaa ja tuotantotalouden kirjekurssia. Siinä syksy tiivistettynä.

Studio1 oli erittäin työläs ja puuduttava kurssi. Naama meni norsunvi… siis ärsytti aina kun Eclipse aukesi perjantaina, ja nullpointereiden kanssa painittiin yömyöhään. Onneksi riitti muutakin tekemistä, sillä 30 vuotta vanhaan käyttöliittymään pohjautuvaa seikkailupeliä ”kehitettäessä” ei sitä kuuluisaa itsensä toteuttamista ollut näköpiirissä ja flow jäi usein saavuttamatta.

No, neljän kierroksen jälkeen ruudulla näkyi pisteitä, jotka liikkuivat enemmän tai vähemmän, mutta vain kun ruutua klikkasi, sillä muutenhan se ei päivittynyt. Fiilis oli tämä: 

Onneksi seuraava kierros olikin miinaharava. Kierros sujui vaivattomasti ja lopputuloksena oli peli, jota ihan oikeasti pystyi pelaamaan. En vähättele aiempien kierrosten opettavuutta, mutta syvältä niitä oli tehdä. Kierrokset ohi olivat.

Pääassari pelotteli meitä joulukoodaussessioilla projekti-infossa, ja itselläni jäi vähän sellainen ”kuivana kakkoseen”-fiilis. Päätin valita aiheen, josta todennäköisesti selviydyn, joten päädyin matopeliin. Swing oli edellisestä kierroksesta tuttu, joten en lähtenyt rakentamaan peliäni pelottavien uusien kirjastojen varaan. Pitkät päivät kirjastossa tuottivat tulosta ja peli valmistui kuin valmistuikin ajoissa. Lopputulosta katsellessa fiilistä kuvaa aika tarkalleen seuraava kuva (katso kuva 1)

Image

kuva 1.

Paljon tuli kärsittyä, paljon tuli opittua. Kurssi ainakin avasi koodaamiseen liittyviä haasteita. Avasi myös Aallon opetukseen liittyviä haasteita. Tämän tekstin myötä, ohi on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s